20 lokakuuta 2014

TAKKIHULLUUS

Mietin eräänä päivänä, että tuleekohan minusta vanha höperö kissanainen, jonka talossa vilisee kymmeniä kissoja ja haisee kissan paska. Pistää väkisin mietityttämään näiden lukuisien epäonnistuneiden suhteiden jälkeen. Mietin jo, ottaisiko kissan, mutta skippasin ajatuksen :D

Tällä hetkellä kärsin ainoastaan takkihulluudesta. Kenkien lisäksi takit ovat aina tervetulleita vaatekaappiini. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että olen kuukauden sisään onnistunut haalimaan itselleni kuusi (6!!!) uutta takkia. Kolme tilasin Kiinasta ja loput ostin kirpputorilta.
Nämä kolme takkia ovat peräisin Kiinasta ja sattuivat kooltaan olevan juuri eikä melkein. Tosi kivoja kaikki eikä haittaa parin viikon odotus yhtään!
Myin viime syksynä ostamani talvitakin, koska se oli minulle vähän liian pieni. Sattumalta löysin kirpputorilta melkein saman takin 15 eurolla ja olin erittäin onnellinen. Villakangastakki oli myös mahtava löytö ja onkin ollut siitä asti päivittäin päällä. Takki on kokoa 40 eli se on minulle vähän liian iso, mutta tarkoituksella. Over size-takithan ovat nyt in. Todella siistejä takkeja kumpainenkin, eikä tarvinnut maksaa itseään kipeäksi.

Jotenkin sitä tulee kirppislöydöistä huomattavasti onnellisemmaksi kuin kauppalöydöistä. Menee vähemmän rahaa ja tosiaan tuntee löytäneensä jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heitä kommentilla!