17 maaliskuuta 2015

LUMENE in my mind

Vaikka kevät onkin kukkimisen aikaa, ei olisi tarvinnut ihan näin kirjaimellisesti asiaa ottaa, että kasvoista puskee enemmän ja vähemmän näppylöitä.
Tuputettuani kaikenmaailman teepuuöljyt ym. lärviini saamatta sen kummempaa tulosta aikaiseksi, marssin Stockmannille ja pyysin apua löytämään itselleni sopivat kasvojenpesuaineet.
Mukaan lähti nämä Lumenen hellävaraiset ja öljyttömät tuotteet. Puhdistusvaahto, joka jättää ihanan pehmeän tunteen iholle eikä kuivata, kasvovesi viimeistelyyn ja kasvovoide niin aamu- kuin iltakäyttöönkin.
Tähän asti ollut toimiva combo ja näppylätkin ovat saaneet kyytiä.

Kun puhdistuspuoli oli kunnossa, aloin tuskailemaan meikkien kanssa. Meikkivoiteet ja puuterit alkoivat olla melkoisen finito ja monien vuosien meikkailujen jälkeenkin vielä oma sävy ja meikin koostumus hakusessa.
Marssin jälleen lähi Stockalle, jossa etsimme minulle oikean sävyisen meikkivoiteen ja puuterin.
Jatkamme edelleen Lumenen parissa, jonka valikoimasta löytyy riittävän vaaleita meikkejä myös tähän lärviin. Yllätyin, kuinka vaaleat kasvoni oikeasti ovat, tuntuu jopa hiukan kalpealle olo peiliin katsoessa.
Ihoni on herkästi rasvoittuva, joten myyjä suositteli minulle Lumenen uutta meikkivoidetta, joka on öljytön (ei tuki) ja jättää mattapinnan kasvoille.

Pariin kertaan näillä meikanneena vaikuttaa hyvälle. Kyllä klyyvari päivän mittaan kiiltämään kuitenkin rupeaa, mutta lieneekö sellaista meikkiä olemassakaan, ettei rupeaisi?

3 kommenttia:

  1. Olen aina luottanut Lumeneen:) itiä

    VastaaPoista
  2. Eikö teidän siellä parempien ihmisten alueella pitäs luottaa parhaaseen ja rahan ostovoimaan, missä on diorit, chanelit ja blascot?

    VastaaPoista

Heitä kommentilla!